Vapausloikka.

Olen pantannut tätä blogikirjoitusta ihan hirveän kauan. Ajankohtaisemmat postaukset ovat vain aina menneet edelle. Lomalta paluun jälkeen päiväni ovat venyneet 12 tuntisiksi. Olen rientänyt lähes joka päivä töiden jälkeen johonkin palaveriin. Mutta tälle tulee loppu nyt. Nimittäin…

Olen irtisanoutunut päivätyöstäni.

Päätös syntyi Koh Makilla. Saavutin itseni kanssa niin suuren tasapainon, rauhan, hyvän olon ja flown, että lopulta minun ei tarvinnut enää esittää itselleni kysymystä, mitä minun tulisi tehdä. Töihin paluu ei ollut enää vaihtoehto. Hyvän olon ja harmonian jatkuma sen sijaan tuntui täysin luonnolliselle.


Suomeen ja töihin palattuani, viimeinen päivä tammikuuta, marssin esimieheni puheille sydän pamppaillen ja varmana siitä, ettei uutisiani oteta vastaan positiivisin mielin. Esimieheni osoittautui kuitenkin varsin lempeäksi. Hämmästyksekseni hän oli todella iloinen puolestani ja kannusti kuuntelemaan itseäni. Kaikki kollegani, sekä tutut että tuntemattomat, ovat olleet aivan ihania. Kaikki ovat kannustaneet minua ja ovat innoissaan siitä, että joku uskaltaa kuunnella itseään ja oikeasti irrottautua oravanpyörästä, mistä moni puhuu, mutta harva toteuttaa sitä. Olen valtavan kiitollinen saamastani kannustuksesta!

Viimeinen työpäiväni on tämän kuun viimeinen päivä, 29.2. Mitä tapahtuu sen jälkeen? Valotan sitä nyt hieman.

Jo viime syksystä lähtien olen kehitellyt rakkaan ystäväni Jutan kanssa ideaa hieman suuremmasta projektista. Matkan varrella on tullut vastaan niin ylä- kuin alamäkiäkin. Olin asettanut itselleni turvallisen suunnitelman, että sanoudun irti päivätyöstäni vasta, kun jokainen palikka on loksahtanut kohdalleen ja minun ja Jutan projektin toteutuminen olisi 100 % varmaa. Koh Makilla kuitenkin ymmärsin, että nyt on se aika, jolloin minun tulee vapauttaa aivan kaikki energiani ja inspiraationi tämän sekä omien juttujeni luomiseen huolimatta siitä, että päästäisin samalla irti myös taloudellista turvasta. Jutan ja minun projektin toteutuminen alkaa näyttää jo hyvältä, mutta täyttä varmuutta siitä, kuinka asiat toteutuvat ei vielä ole. Viemme kuitenkin projektia eteenpäin koko ajan, vielä en voi hiiskua asiasta sen enempää, mutta olkaa kärsivällisiä, hyvää kannattaa odottaa!

Maaliskuussa puuhastelen omien kurssieni kanssa. Minun ja Outin Glowing Beauty-kurssi täyttyi heti ja maaliskuun lopussa on tulossa Outin kanssa toinen kurssi, joka on jota kuinkin teemalla raw food level 2. Luvassa siis on hieman vaativampia herkkuja ja kurssilla käytämmekin esimerkiksi kuivuria. Myös Jutan kanssa järjestämme kurssin la 10.3, laitan siitä infoa pian, kunhan saamme lyötyä teeman lukkoon (toivomuksia saa esittää!). Tällä hetkellä minulla ei ole vakituista työhuonetta, sillä irtisanoin Kulmahuoneen ja vuoden vaihteessa ennen reissuun lähtöä. Enteilin jo tuolloin, että on parasta luopua työhuoneesta, kun olen kuukauden poissa ja sen jälkeen olisi vain ajan kysymys, milloin alkaa tapahtua suurempia muutoksia. Minun ja Outin kurssit ovatkin siis Elävän Ravinnon Yhdistyksen tiloissa ja Jutan kanssa saamme puolestaan käyttöömme aivan mielettömän ihanat ja valoisat Nita Wellnessin tilat Tehtaankadulta.

On oikeastaan vaikea kuvailla miltä minusta tuntuu nyt. Päällimmäinen tunne on rauha ja luottamus. Samaan aikaan suunnaton ilo, kiitollisuus ja inspiraatio. Vapaus. Hyvä olo kokonaisvaltaisesti. Suurin osa jättää unelmansa toteuttamatta taloudellisten syiden vuoksi. Ja aivan sama syy minullakin on ollut, miksi vitkuttelin päätökseni kanssa näin pitkään. Mutta tuo vitkuttelu oli juuri oikean mittainen. Tarvitsin aikaa asian käsittelyyn. Tällä hetkellä minulla on vain järjetön luottamus siitä, että tulen pärjäämään. Paino sanalla järjetön. Sillä välillä järjen ääni tulee huutelemaan minulle, että olen vastuuntunnoton ja täysin vailla järkeä, kun luovun säännöllisestä kuukausipalkasta ja hyppään sen sijaan täysin epävarmalle pohjalle. Vaikka näitä ajatuksia tulee mieleeni päivittäin, niihin ei sisälly enää suurta tunnelatausta. Ne eivät tunnu enää pelkona kehossa. Ajatukset käyvät mielessä ja menevät sitten pois. Minä vain uskon ja luotan. Koh Makilla käsittelin vielä pelkoani, välillä itkin sitä pois, välillä kirjaimellisesti juttelin universumille ja pyysin, että se pitäisi minusta huolta ja antaisi minun luottaa omaan voimaani epävarmuuden keskellä. Universumille juttelu voi kuulostaa hihhulille, mutta keksikää itse sille parempi nimitys. Uskon, että jokainen käy jossain vaiheessa elämäänsä samanlaista juttelua itsensä kanssa. Minulle siitä on tullut melkein päivittäistä.

Nyt ajattelen niin, että vastuuntuntoa on ottaa vastuu itsestään, omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Eritoten vastuuntuntoa on kantaa vastuuta omasta hyvinvoinnista ja terveydestä. Arvostan hyvinvointiani niin paljon, että en voi jatkaa itseni tukahduttamista päivätyössä, joka käytännössä supistaa kaiken energiani ja intoni. Joka tuntuu kehossani voimattomuutena ja väsymyksenä. Joka aiheuttaa minulle alhaisen motivaation ja saamattomuuden tunteen. Tätä on jatkunut jo neljä vuotta. Pidemmässä juoksussa olisin varmasti aiheuttanut itselleni jonkin henkisen tai fyysisen sairauden.

Tiedän, että lukijoideni joukossa on paljon ihmisiä, jotka haaveilevat elämässään jostain isommasta muutoksesta. Päivätyön jättäminen ei välttämättä ole se oikea ratkaisu kaikille, mutta toivon, että kukaan ei jätä toteuttamatta elämässään sitä mistä haaveilee. Me ansaitsemme kaiken hyvän mitä ikinä haluamme! Maailmankaikkeudesta ei hyvä lopu kesken, sitä riittää ihan joka ikiselle. Jos haaveilee muutoksesta, on ruvettava toimimaan ja mikä oleellisinta, on muutettava ajattelutapojaan. 


Olen valtavan kiitollinen siitä, millaisia ihmisiä minun ympärilläni on ja miten suuren tukiverkoston ne ovat muodostaneet. Ilman heitä olisin tuskin kuuna päivänä uskaltanut ottaa moista loikkaa, saatika edes tietäisi mitä elämältäni haluan. Ihmiset ympärilläni ovat olleet minulle peilejä ja auttaneet minua oppimaan ja löytämään itsestäni sen, mitä todella olen. Auttaneet olemaan minä.

Toivon suunnattoman paljon, että muutoksesta haaveilevilla kohtalotovereillani olisi tarvittava tukijoukko ympärillään. Ja mikäli niin ei ole, suosittelen lämpimästi Milin luona käymistä säännöllisesti tai Outin life coachausta tai vaikka molempia. Outihan valmistuu nyt life coachiksi ja onkin muuten Suomen ensimmäinen life coach, jolla on psykologitausta. Outi tarvitsi itselleen vielä ennen valmistumistaan harjoitusvalmennettavia ja minä sain viimeisen paikan. Meillä oli eilen ensimmäinen vaurausvalmennus-sessio. Tykkäsin siitä kovasti ja tein myös uusia oivalluksia tunne- ja kehotasolla, vaikka pidänkin itseäni jo hyvin tietoisena niistä asioista.

Noniin, tämä kirjoitus venyi ja tästä aiheesta voisin lörpötellä vielä pidempäänkin. Uudet seikkailut odottavat, vielä parisen viikkoa töitä ja muutoksen tuulet puhaltavat sitten oikein kunnolla. Tämä blogi on ollut alusta saakka vahvasti osa muutosprosessia. Toivottavasti olette mukana myös uusissa seikkailuissa, ja kiitos, että olette olleet tähänkin asti! 

Kuva: a life of perfect days