Etsintäkuulutus! Nimimerkki Pinja, joka osallistuit kauneuspulma-kyselyyn: laittaisitko minulle yhteystietosi osoitteeseen katja(at)jolie.fi, jotta voin postittaa sinulle tuotepaketin! Odottelen vielä ensi viikon loppuun saakka, mutta sitten arvon uuden voittajan sunnuntaina 15.4, jos en saa sinuun yhteyttä.
Lupasin viime postauksessa vastata heti kahteen kysymykseen, jotka teitä tuntuivat askarruttavan eniten. Kyseessä olivat siis tummien silmänalusten peittäminen sekä hyvä luonnonkosmetiikkaripsiväri. Ja älkäähän hätääntykö, kaikki kysymyksenne on arkistoitu ja tulen vastaamaan moniin niistä pikkuhiljaa. Meikkiblogia en kuitenkaan Momentsista aio tehdä, joten saanette odottaa joitakin vastauksia jonkin aikaa. Haluan myös nappaista vastauksiin havainnolliset valokuvat, sillä pelkkä selostus vaikkapa savusilmien tekemiseen ei tarjoa vielä kovin suurta apua.
Sain myös palautetta, jossa harmiteltiin postaustahtini harventumista. Itse en ole tainnut ajan kulua edes huomata, mutta lupaan ja vannon, että inspiraatiota minulta ei puutu! Olen vain tarvinnut hieman aikaa itselleni. Hengähdystauon. Takana on suurin muutos, mitä elämässäni on koskaan tapahtunut ja siinä on monta pientä osasta. Asioita, jotka vaikuttavat hyvin oleellisesti varmasti loppuelämääni. Mutta tästä aiheesta kirjoitan teille pian lisää. Otan kuitenkin palautteen kiitollisena vastaan, sillä on tietenkin ilo kuulla, että kirjoituksiani on kaivattu.
Sitten tummiin silmänalusiin. Entisessä meikkimaailmassani rakastin nestemäistä peitevoidetta, jossa oli runsaasti väripigmenttiä, täydellisen samettinen koostumus ja vielä valoa heijastavia pigmenttejä mukana. Olenkin koittanut löytää luonnonkosmetiikasta vastaavaa tuotetta, mutta totuus on ettei sellaisen valmistaminen nykyisellä teknologialla ja luonnonkosmetiikan raaka-aineilla ole mahdollista. Jostain on siis tingittävä. Minulle asia on selvä. Tingin sitten siitä tuotteen koostumuksesta.
Olen testannut melkoisen kirjon luonnonkosmetiikan peitevärejä ja kaikista parhaimmiksi ovat osoittautuneet Couleur Caramelin peitevoidenapit. Niissä on riittävästi väripigmenttiä, mutta ne eivät ole koostumukseltaan liian paksuja. Viime syksynä meikkikurssillani kävi nainen, jolla oli kasvoissa vitiligo, eli iho oli menettänyt pigmenttiään ja kasvoissa oli valkoisia laikkuja siellä täällä. Hän oli käyttänyt aiemmin pelkästään Joe Blascon peittävintä peitevoidetta laikkujen peittämiseen, muttei enää halunnut iholleen niin paksua meikkiä. Saimme hänelle kauniin ja tasaisen ihon Couleur Caramelin peitevoiteilla sekä mineraalimeikkivoiteella. Hän oli haltioissaan ja sanoi, ettei ollut koskaan onnistunut edes Blascolla loihtimaan samanlaista lopputulosta. Toki ammattilaisen käden jäljellä on myös osuutta asiaan. Mutta harjoitus tekee mestarin!
Käytän Couleur Caramelin peitevoidenappeja tummien silmänalusten peittämiseen sekä luomen pohjustamiseen. Värivaihtoehtoja on muutama erilainen ja väri kannattaa valita sen mukaan, minkä sävyiset silmänaluset ovat ja kuinka tumma oma iho on. Yleensä silmänaluset ovat hieman sinertävät. Tällöin kannattaa valita oranssin sävyinen peitevoide. Jos on vaaleaihoinen, oranssi väri voi kuulostaa siltä, että silmänalusistakin tulee oranssit, mutta itse asiassa oranssi sävy neutraloi sinisyyden ja lopputulos on hyvin luonnollinen ja tasainen. Jos sinertävälle silmänaluselle levittää liian vaaleaa peitevoidetta, on lopputulos helposti harmaa ja väriä joutuu myös käyttämään paksummin.
Kuvassa on tyypilliset sinertävät silmänaluset ilman peitevoidetta
Ja tässä kuvassa sama silmänalunen, johon on levitetty ohuesti Couleur Caramelin peitevoidetta sävyä 08. Jutta suhtautui ammattitaitooni vähintäänkin epäilevästi, kun suosittelin hänelle ylimmäisen kuvan oranssia sävyä, mutta nähtyään lopputuloksen taisi vanha peitevoide jäädä käyttämättä.
Peitevoidetta voi levittää kotikäytössä joko synteettistä karvaa olevalla peitevoidesiveltimellä taikka ihan sormella. Jos haluaa huolehtia kunnolla hygieniasta, kuten ammattikäytössä täytyy tehdä, peitevoidetta kaapaistaan nokare spaatteliin eli pieneen lastaan ja se levitetään iholle siveltimellä. Synteettinen karva on parasta rasvaiselle peitevoiteelle, sillä rasvainen väri levittyy sillä parhaiten. Aito karva on taaskin niin huokoinen, että se imaisee rasvaisen peitevoiteen itseensä. Mutta palataan sivellinasioihin myöhemmin.
Ripsiväri oli itselläni viimeinen meikkituote, jonka vaihdoin luonnonkosmetiikkaan. Olin yksinkertaisesti niin koukuttunut vedenkestävään ripsiväriin, että sen vaihtaminen tuntui lähes mahdottomuudelta. Olen aina taivuttanut ripseni eikä mikään muu kuin vedenkestävä ripsiväri pitänyt niitä taivutettuina koko päivää. Lisäksi luonnonkosmetiikkaripsiväreillä ei saanut mielestäni tarpeeksi massaa ripsiin. Tällä kertaa se menikin niin päin, että Jutta soitti minulle Pariisista hihkuen puhelimeen, että "nyt löytyi se täydellinen ripsiväri!", johon minä skeptisenä totesin, että "no katsotaan". Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kerran Terre d'Ocin ripsiväriä kokeiltuani olin vakuuttunut.
Ensinnäkin, ripsiväri pysyy. Se ei ole koskaan varissut poskille tai levinnyt. Painelin sillä läpi talven räntäsateissakin. Kerran sain pyryssä pari tippaa mustaa väriä poskelleni, mutta se ei haitannut. Parasta ripsivärissä on se, että se ei suorista ripsiä taivuttamisen jälkeen.
Toinen erittäin tärkeä seikka on, että siinä on reilusti massaa, eli sitä niin kutsuttua volyymia tulee tarpeeksi. Tässä, kuten monissa muissakin ripsiväreissä on se ominaisuus, että tuote on parhaimmillaan ehkä viikon jälkeen avaamisesta. Massa on kuitenkin erilaista, kuin tavanomaisessa kosmetiikassa ja kannattaakin hieman pyyhkiä liikaa väriä hylsyn suulle ennen levittämistä. Terre d'Ocin ripsiväri pysyy hyvin, mutta sitä ei tarvitse hangata pois. Suurin osa lähtee kasvojen puhdistuaineella ja rippeet poistan Weledan manteliöljyllä. Ripsiväriä on saatavilla myös ruskeana.
Myös Couleur Caramelin ripsivärit ovat todella hyviä vaikka itse olenkin nyt tykästynyt Terre d'Ociin. Couleur Caramelia en ole testannut itselläni lainkaan, ainoastaan asiakkailla ja heille on ainakin tullut hyvää jälkeä.
Jos kaipaat henkilökohtaista meikkikonsultaatiota, muistutan tähän loppuun henkilökohtaisesta meikkikurssista, jonka aikana teen sinulle koko meikin ja opastan juuri niissä asioissa, jotka sinua askarruttavat. Kurssi maksaa 80 euroa ja kurssin lopuksi saat valita tuotteita vähintään 80 eurolla. Itse meikkaus ei siis maksa mitään, kun normaalisti meikkiopastuksesta saa pulittaa juurikin sen kahdeksan kymppiä. Toteutan meikit Couleur Caramelin sekä Terre d'Ocin tuotteilla ja myös ne ovat meillä myynnissä. Ajan voit varata minulta katja(at)jolie.fi ja kurssi onnistuu myös normaalin työajan jälkeen iltaisin tai lauantaisin.
"Dreams are necessary to life."
"Dreams are necessary to life."





Mahtavia vinkkejä! Varaan sinulle myöhemmin ajan tuohon hlökohtaiseen meikkikurssiin! :) Osallistutko Luonnon kaunis 2012 tapahtumaan? T Anu
VastaaPoistaTervetuloa! Osallistun messuille tällä kertaa asiakkaana, nuuhkimaan inspiraatiota sekä kuuntelemaan luentoja. Mutta jatkossa minut saatetaan nähdä tiskin toisella puolella...
PoistaHeip! Kivoja vinkkejä!
VastaaPoistaKyselin muuten noista Couleurin tuotteista, ovatko kuinka riittoisia että kuinkahan pitkäksi aikaa 80 euron investointi riittää heheh ? Ja toisaalta, jos ei meikkaakaan kovin usein niin millainen säilyvyys tuotteilla on ja meneekö sitten helposti vanhaksi? :) :)
Päivittäisessä käytössä esim. peitevoidenappi on kestänyt mulla noin vuoden. Vielä on rippeet jäljellä, mutta hitaasti kuluu. Terre d'Ocin ripsiväri kestää noin 3 kk päivittäisessä käytössä ja itse käytän melko reippaasti ripsaria. Suurimmassa osassa tuotteita on merkintä, että ne säilyvät 12 kk avaamisen jälkeen, mutta itse käytän puuterimaisia tuotteita kuten luomivärejä ja poskipunia paljon pidempäänkin.
PoistaTutustuin & ihastuin tuohon Couleur Caramelin peitevoiteeseen Oulun luonnonkosmetiikkakurssilla ja sehän piti hankkia heti. Aivan älyttömän hyvä ja sopivasti pigmenttiä. Voin suositella kaikille ja itse pienen vauvan äitinä saan sillä nopeasti ja hyvin peitettyä tummat silmänaluset. t. Leena
VastaaPoistaTosi kiva kuulla, että olet tykännyt peitevoiteesta :)
PoistaHeippa! Kivoja uusia postauksia, kiva kuulla vinkkejä. Itse sain vihdoin CC:n tuotteita eräältä jälleenmyyjältä, ihania ovat. CC-peitevoide on tosi ihana, ja koostumus on aivan täydellinen (vrt. "tavalliset" samankaltaiset tuotteet). Myös CC-ripsari on todella hyvä, tykkään! Aivan kuin normiripsarit, ja tuntuu kevyemmältä. <3 Pirkko
VastaaPoistaMoi! Tämä ei ihan liittyä tähän postaukseesi, mutta ajattelin kuitenkin kysäistä :D Eli oletko jo ehtinyt testailla Zuii:n kosmetiikkatuotteita? Tai oletko edes aikeissa niitä kokeilla? Itse emmin niiden kokeilua kun hintaa tuotteilla on kuitenkin ihan mukavasti. Joten olisi kiva kuulla ihan ammattilaisen mielipide niistä ennen ostoa :D Terv. Ronja
VastaaPoistaKiitos tästä vinkistä! Tein heti salapoliisityötä ja löysin maahantuojan sivut. Ovat ensi viikolla Luonnonkaunis-messuilla, joten tällöin voin hankkia tuotteita testaukseen. Palaan siis asiaan!
PoistaOi kun kiva, sitä odotellessa...!! :)
Poista